Lumikengillä liikkeellä Tyrisevän kallioilla

Monesti on lähdetty Heinlahden leirikeskuksen pihalta retkeilemään joko etelän tai pohjoisen suuntaan. Tällä kerralla suuntasimme ensin länteen Lehtikalliolle, sieltä Tyrisevänlammen kautta Pikku-Tyrisevälle ja Tyrisevänkallioiden kautta takaisin lähtöpisteeseen.

 

Yöllä oli satanut viitisen senttiä uutta lunta, mutta alla oleva hankikanne ei ollutkaan niin kovaa kuin olisi toivonut. Joskus hanki kantoi, joskus se upotti aivan yllättäen ja teki etenemisen varsin raskaaksi. Onneksi uusi lumi ei paakkuuntunut lumikenkien pohjiin.

           

Vanha liito-oravan pesäpuu kallion kupeessa oli kokenut kovia, se oli katkennut jossakin myrskyssä juuri kolojen kohdalta. Ei näkynyt oravasta merkkiäkään, sillä uusi lumi oli peittänyt kaikki mahdolliset rikinkeltaiset papanapallerot. Mutkitellen nousimme  ylös kallion laelle, missä meitä odotti mahtava kolmen eri kylän jakava rajapyykki. Koillisen puoli oli Lyöttilän Kymentakaa, kaakon puoli Iitin kirkonkylää ja lännessä oli Kauramaan kylää. Komeaa kivilatomusta ihmettelimme jonkin aikaa ja tiirailimme lumisateen läpi Kymijoen rantoja ja muutamaa saarta. Kalliolla olevia mökkejä kierrellen kapusimme kallion yli ja tulimme varsin jyrkkään Tyrisevän suuntaan laskeutuvaan rinteeseen. Jotkut ottivat lumikengät pois jaloista, jotkut laskivat peppumäkeä ja jotkut taiteilivat rinteen lumikengillä. Tyrisevänlammen rantavyöhykkeellä kasvoi paljon komeita tervaleppiä. Erikoisia olivat kuuset ja koivut, mitkä näyttivät lähtevän samasta kannosta. Kävimme kurkkaamassa myös Pikku-Tyrisevän, mikä oli muutaman aarin kokoinen suolampi. Laskuoja sieltä oli monin paikoin sula, joten palailimme takaisin ja ylitimme ojan suosiolla siltaa myöten. Tulimme metsätielle, mitä myöten tallasimme jonkin matkaa ja käännyimme oikealle rinteeseen kohti Tyrisevänkallioita.

Rinteeltä löytyi vanha kaatunut puu minkä oksia karsimalla saimme hyvän istuinalustan nuotion viereen. Nopeasti saimme pannullisen nokipannukahvia valmistettua ja makkarat paistettua eväsleipien kaveriksi. Kaupan muovikassillinen halkoja on todettu sopivaksi määräksi tällaiseen retkinuotioon. Siinä ehtii kahvit keitellä ja muutakin värkätä ja parantaa puheilla tätä maailmaa tai sitten vain tuijottaa tulen loimotusta ja olla vaan hiljaa, mikä meiltä miehiltä tuntuu onnistuvan naisia paremmin.

Tuli hiipui ja lähdimme kiipeämään vielä ylöspäin kallioille. Vähän liian aikaisin yritimme sieltä alas ja jouduimmme hakemaan sopivaa paikkaa, mistä pääsimme etelänsuuntaan. Taivas oli kirkastunut ja lumiset puut olivat hienoja kirkasta sinistä taivasta vasten. Aika nopeasti kuljimme matkan Tyrisevänkallioilta peltoaukean reunaan, minkä takana jo näkyi Heinlahdentie. Seuraava haaste olikin sitten päästä pellon niskaojan yli. Onneksi pohjalla ei ollut vettä ja toinen toisiamme auttaen siitäkin selvittiin. Suora linja kohti tietä ja niin tämäkin reipas retki oli saatu päätökseen.

 

Kuvat ja teksti: Pekka Ahokas