Alkukesän melontaretki Vuolenkoskella

Päivä: 

Su. 12.6.2016

Retkikohde: 

Konnivesi, Vasikkasaari

"Oli se vaan semmoinen reissu, ettei ihan heti unohda", oli Antin kommentti retkestämme. Syyn tuohon tokaisuun antoi melkein koko ajan 6 m/s puhaltanut pohjoistuuli. Ilmansuunta oli sikäli hyvä, että tavoitteemme Vasikkasaaren laavu oli lähtöpaikastamme lähes pohjoiseen.

Kanootit pistimme veteen Vuolenkosken kioskin ja Koskikartanon välissä olevalta veneenlaskupaikalta. Edessämme oli Siltasaari ja sinne johtava vanha puusilta. Kolme intiaanikanoottia ja kajakkiyksikkö suuntasi siltaa kohti. Virta sillan alla oli todella voimakas ja pienen pätkän sai meloa oikein hartiavoimin jotta pääsi virran voimasta pois. Sillan jälkeen avautui Paaterinselkä. Pysyttelimme länsirannan tuntumassa kovimmalta tuulelta suojassa. Pikkusaaressa oli ilmeisesti kalalokeilla pesiä, sen verran aggressiivisesti lokit lentelivät ympärillämme.

Maasaaren jälkeen käännyimme venereittiopasteiden mukaisesti kohti länttä. Oikealla edessämme oli Kelloniemen manner, sen edessä vielä Hernesaaret ja hieman etelämpänä Virtasaaret. Vehkaojalta  meni Kelloniemeen Kymijoen yli sähkökaapeli. Pohjoiseen päin avautui pitkälti ulappaa ja tuuli vastavirran lisäksi alkoi muodostaa vaahtopääaallokkoa.

Seurasimme Kelloniemen länsirantaa ja Karhusaaren eteläpään kohdalla pidimme rantakallion takana suojaisessa lahdekkeessa pienen tauon. Tämän jälkeen oli retkemme hankalin osuus, sillä lievässä sivuaallokossa ylitimme joen selän Karhusaaren itärannan tuntumaan. Aallokko keikutti melkoisesti kanootteja ja muutamat tärskyt kastelivat etenkin etummaisia melojia. Hattu piti painaa tiukasti päähän. Karhusaaren pohjoispäästä alkoi tavoitteemme pikkuhiljaa hahmottumaan, pieni lahdeke, mistä polku johtaisi  Vasikkasaaren laavulle. Hetken melottuamme alkoi laiturikin ja kaksi vähän isommille veneille tarkoitetut kiinnityspoijut näkyä.

Rantauduttuamme vedimme kanootit maihin, ja siirryimme virittelemään tulia laavulle. Evästelytauko oli jo tarpeen, sillä tuo 7 kilometrin vastatuuleen ja -virtaan melominen oli vienyt kolmisen tuntia aikaa. Tunnin verran oli vierähtänyt laavulla, kun astuimme takaisin kanootteihimme. Tuuli oli ehkä hivenen laantunut. Paluumatkamme samaa reittiä kesti puolitoista tuntia.Varmaan jokaisella tämä reissu tuntui käsivarsissa. Samalla totesimme, ettei kaikki inkkarikanootit ole yhtä vakaita. Istuinpenkin korkeudella ja kanootin kapeudella tuntuu olevan iso merkitys vakauteen. Melontaretkeläisille tuo navakka tuuli ei ainakaan aiheuttanut kammoa, sillä haluja näille melontaretkille tuntui löytyvän jatkossakin.

Teksti: Pekka Ahokas, kuvat: Harri Forsgren ja Pekka Ahokas

 

Tagit: 

 

Lajiesittely